keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Haba on kasvanut, lihakset on nyt muotia

Ihan kuin HABA olisi kasvanut?  Nyt kk käyty kuntosalilla. Ja vain kerran viikossa treeniä.
Luin naisten lehdestä, että lihakset naisilla on muotia. Eli siitä vaan HABAA kasvattamaan.
Onneksi hyvää Haba treeniä saa myös töissä!!
Pelastusrengas on  toistaiseksi kasvanut kiinni keskivartaloon, mutta kesällä hyvä, että pysyy uidessa pinnalla.

Vatsalihakset on kaikista kurjin paikka saada kuntoon. Mutta pikkuhiljaa...
Ja parasta nyt olen jäänyt liikuntaan koukkuun...
Body Balance ihanan rajua ja toiaalta lempeää. Hyvää vastapainoa punttisalille. 

torstai 5. kesäkuuta 2014

HURRAA!

Pakko kertoa: kävin sovituskopissa, tuossa jokaisen naisen painajaisen alkulähteellä, ja MINULLE MAHTUI KOKO 38!!! Ja kyllä, myyjä vakuutti, että koot ovat ihan normaaleja, eivät yhtään isoja!

Ihan jo sen vuoksi kaapissani on uusi vaate (aina on hyvä syy...).

Rila Gym ja Fitness Centeriltä tuumasi, että tuo saattaa tulla vielä kalliiksi, mutta olen ihan eri mieltä: kaapissa on tuota kokoa mahdottomat määrät vaatteita (kysykää vaikka pikkutytöltäni) ja toinen ääripää olisi tullut vielä kalliimmaksi.

Ihanaa <3

Satu

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Sataa ei sada, sataa vettä

Miten liikkua ? Jos ehkä sataa vettä, ehkä ei tule pisaraakaan. Vai sataako kaatamalla?
Jaksaako lähteä liikkeelle?

AINA VOI harrastaa kotiseutumatkailua.
Meikäläiselle uusi tuttavuus Latokartanon koski. Aika mielenkiintoinen luonto kohde.
Voi kävellä pienen lenkin, tosin matkalla paljon kaatuneita puita. Mutta reissusta tuli varsinainen seikkailurata, isojen puiden ylityksien ja myllyn raunioiden ihmetyksien jälkeen.
Lapsoset tykkäsivät, kun yritän liikuttaa myös lapsiani, etteivät saa sohvaperuna mallia
 kotoaan perintönä.
 
 
  
 
 Mukavaa myös porukalla keilaaminen, ei aurinkoisena päivänä ja /tai käydä ryhmä tunneilla esim.
Yoga Flow:ta kokeilemassa. Tämäkin minulle uusi tuttavuus, mutta mielen ja kehon yhteistyötä korostava ja kehon voimaa ja hallintaa lisäävä harjoitus. Suosittelen lämpimästi !
Ei kun liikkumaan Hanhivaaraan!
 
.